lauantai 25. tammikuuta 2014

Päivitystä

Vihdoinkin tuntuu et olo alkaa kohenemaan, en tiedä sit johtuuko se lääkkeistä vai siitä, et vitamiinit päivitettiin viimeks lääkärissä ajantasalle. Välillä se pillerimäärä karmii mut toisaalta se on helppo sulattaa kun tajuaa et nykyruuasta ei sairaalle keholle riitä tarpeeks ravinteita kun kaikki on niin käsiteltyä, vaikka mäkin syön tosi puhtaasti, niin silti. Mitä kaikkia vitamiineja kilpparipotilaiden sit pitää syödä? D-,B-, ja C-vitamiineja, ja reilusti isompia määriä kun valtakunnalliset suositukset on, laadukasta omega 3:sta, magnesiumia, kaliumia, sinkkiä, pantoteenihappoa eli b5-vitamiinia, seleeniä mikä on erityisen tärkeetä kilpparille ja suoliston kunnossapitoon ruoansulatusentsyymejä ja maitohappobakteereja. Lisäks vielä otan Dermosilin Multivitaa missä on kaikki mahdolliset (on muuten hyvä ja aika edullinenkin tuote ihan kaikille) ja Pycnogenolia, se on rannikkomännyn kuoriuutetta, mikä estää solujen hapettumista ja näin hidastaa elimistön vanhenemista ja rappeutumista. Et kyllä tosta aikamoinen pillericoctail tulee mut ei auta, näillä mennään. Ja niinku sanoin, niin olo on kyllä skarppiutunut sen jälkeen kun noi asiat laitettiin kuntoon. Maitohappobakteereja muuten olis hyvä ottaa päivittäin ihan kaikkien ihmisten ja varsinkin jos on vatsan kans mitään ongelmia. Niitä on olemassa eri tarkoituksiin, mäkään en tiennyt ennen tätä.

Niin, siis jotain positiivista niin myös negatiivista. Alkuviikosta kolahti postilaatikkoon kutsu TYKSiin tutkimuksiin ja sen takia tää viikko on ollu aika karsee. Nyt oon viimeistään käyny selväks et stressi on mun tapauksessa ihan pahin tekijä mikä vetää olon kamalaks, koska siitä kirjeen tulosta nous ihan kamala stressi ja muutamana yönä oon jopa valvonu ja miettiny sitä reissua. Mikä siinä nyt sit niin kauhistuttaa? No, muutaman kanssasairastajan kans jutelleena tiedän suurinpiirtein mitä siltä reissulta voi odottaa...TYKSissä on kuulemma (nää on siis suoraan potilaiden kertomaa) tehty yleinen linjaus et mitään rt3-dominanssia tai lisämunuaisten uupumista ei oo olemassakaan ja jos arvot on normaalit, vika on korvien välissä. Ykskin ihminen oli saanut lähetteen psykiatrille...ja muissa kaupungeissa julkisen puolen tutkimuksissa tapahtunu ihan samaa. Siis uskomatonta, toi on niin älytöntä verorahojen tuhlausta lähettää (päästään) terveitä ihmisiä psykiatreille kun tietää kuin huonosti oikeesti päästään sairaat ihmiset saa hoitoa. Jessus. Mut no, mä oon ihan fine ton asian kanssa, jos mut laitetaan psykiatrille niin meen ihan mielellään koska kyllä mä nyt itteni tiedän et ei mulla päässä vippaa ja ompahan sitten sekin selvitetty. Mut mikä siinä reissussa hirvittää on et miten handlaan sen et jos joku lääkäri meinaa käydä päälle, koska kuuleman mukaan muutama on menettäny malttinsa siellä, ja huutanu potilaalle. En tajua! Mikä tässä jutussa on et julkisen puolen lääkärit reagoi noin??? Mut onneks mulla on melkeen kolme viikkoa aikaa valmistautua siihen reissuun ja sain yhden kanssasairastajan mukaan tukihenkilöks. Ei tietenkään aiota sanoa siellä et hänkin on "ärrävikainen" vaan ihan vaan mukaan, kuulemma se on auttanu jos joku ulkopuolinen on ollu mukana niin hyökkäys ei oo ollu ehkä ihan niin paha. Mut on tää nyt jumalauta et saa lääkäriin menoa pelätä!! Mikä tässä nyt mättää??? Ykskin sisätautilääkäri oli sanonut et tää T3-lääkitys on hengenvaarallinen, miten se voi olla, jos ihminen syö eka 15 vuotta pelkkää tyroksiinia ja voi tosi huonosti, nukkuu 16 tuntia vuorokaudessa ja syö masennus-ja verenpainelääkkeitä ja on muutenki ihan kanttuvei ja kun alottaa T3-lääkityksen, on muutamassa kuukaudessa jaloillaan, miten sellanen lääkitys voi olla hengenvaarallinen, kysyn vaan. Ja tämäkin ihminen oli jättäny ne lääkitykset kokonaan pois T3-lääkityksen myötä. Muutenki mua niin ärsyttää kun masennuslääkkeitä määrätään millon mihinkin vaivaan. Pahimman jutun oon kuullu kun niitä oli määrätty menkkakipuihin. No, nyt mun pitää lopettaa tästä aiheesta kun se saa niin pahasti verenpaineen nousemaan ja se ei nyt tee hyvää mulle :) Mut et se stressi mikä tosta reissusta on tullu, on aiheuttanu ihan järkyttäviä vapinoita ja kroppa on oireillu muutenkin, vaikka jossain suhteessa onkin ollu skarpimpi olo. Mut nyt on vähän helpottanu kun sain sen tukihenkilön, ja tiedän ettei tarvi yksin kuunnella sitä ryöpytystä ja hiillostusta hoitavan lääkärin nimen kertomisesta (mitä en kyllä aio kertoa) ja toisaalta oon tajunnu sen, et kukaan, oli sitten kuin paljon lukenu lääkäri, ei voi tietää mun oloa paremmin ku mä itte ja sanoa et mikä mulla on ja mikä ei oo. Et ehkä meen sinne avoimin mielin, istun ja kuuntelen ja kiitän mielipiteestä mut "totella" mun ei tarvi, koska tää on vapaa maa ja jokainen saa valita missä ja miten itteään hoidattaa.

Mut silti, vaikka tää sairastaminen on mitä on ja välillä kyrsii vähän enemmänkin, niin onneks sitä tajuaa et ei tää pelkkää miinusta oo silti. Paljon ihania siistejä juttuja on tapahtunu tän sairastumisen myötä ja uusia, ihania ihmisiä on tullu kuvioihin joita ei varmasti olis tullu ilman tätä. On ollu pakko miettiä elämä uusiks ja selkiyttää ittelle et millasia muutoksia on vaan pakko tehä, et tää sama ei toistuis. Koska sekin vaara on olemassa, ihmisiä on jo nyt "toisella kierroksella" ja mä en aio tehdä sitä. Katotaan nyt mitä kaikkee tulee tapahtumaan, mut yks ihminen johon oon viime aikoina tutustunu paremmin, sanoi hyvin et sillonku hän sairastu (paljon vakavammin ku mä mut silti) niin hän ajatteli et jumaliste ku mä tästä selviän niin alan tekee just sitä mitä huvittaa! Ja se helpottaa tän kaiken kestämistä, et uskon kuitenki et asiat tapahtuu syystä, sairastumisetki ja jotain  kaikki tilanteet meille aina opettaa. Ja koska iskä on opettanu et asioilla on tapana järjestyä niin kyllä kaikki taitaa sit kuitenki olla ihan hyvin :) Välillä on huonoja päiviä mut täytyy vaan oottaa et se on ohi ja sit tulee taas hyvä päivä ja jaksaa lähtee lenkille sun muuta.

Näihin sanoihin ja tunnelmiin...Ton vois kyl kääntää mun kohdalla toisinki päin :)

perjantai 10. tammikuuta 2014

Eteenpäin mennään, hitaasti mutta varmasti..

No niin, kävin tiistaina uudella lääkärillä ja olipahan kokemus! Ei ollut tällä lääkärillä sitten kiire minnekään, olin siellä reilusti yli tunnin ja se kyseli kaiken mahdollisen ja mä yritin muistaa ja kertoa. Käytiin läpi tän hetkiset lääkitykset ja lisäravinteet ja päivitettiin ne ajan tasalle. Vaikka tätä sairautta hoidetaan myös lääkityksellä, lisäravinteet näyttelee hoidossa vähintään yhtä suurta osaa. Ja vaikka se jotenkin ällöttääkin syödä kourakaupalla kaikenmaailman pillereitä, tajuan, ettei tässä kohtaa oo vaihtoehtoja kun mun keho ei tällä hetkellä saa ruuasta lähimainkaan kaikkia vitamiineja, kivennäisaineita ja antioksidantteja mitä se toipuakseen tarvii.  Lääkäri oli myös sitä mieltä et mulle pitäis tehdä laaja suolistoanalyysi, samanlainen siis mikä tehtiin kilpparista koska luultavasti suolisto on aika huonossa kunnossa jo monien viime vuosien aikana syötyjen antibioottikuurienki takia. Ja koska epäilen et oon altistunut homeelle, sekin tulee näkymään siinä testissä. Oon miettiny paljon tota homehommaa viime aikoina ja tajusin yks päivä, et sen jälkeen kun lokakuussa jäin sairaslomalle, mun flunssa-ja poskiontelokierre loppu siihen, et se kyllä puhuis sen puolesta et töissä tosiaan olis hometta mut onhan se aivan yhtä paljon mahdollista et sairastelukierre johtui tästä sairaudesta ja sen aiheuttamasta stressistä, koska stressiähän se on aiheuttanut kun oon yrittänyt jaksaa töissä kaikken näiden oireiden ja jatkuvan flunssailun kanssa. Et hankala sanoo kumpi oli ensin, muna vai kana...Mut onneks se suolistoanalyysi antaa jotain vastauksia.  Oon tässä viime aikoina onnitellu itteeni et luotin vaistooni syksyllä kun en laittanut vakuutustani pois. Olin ihan vähällä jättää sairaskuluvakuutukseni pois kun mulla on niin" hyvä työterveyshuolto" ja mun kokemuksen mukaan täällä Kaarinassa julkinenki puoli pelaa aika hyvin. Tää kilpparihässäkkä oli just sillon alkamaisillaan ja joku pieni ääni sano et älä lopeta sitä vakuutusta vielä ja hemmetin hyvä etten lopettanu! Tähän mennessä tää sairastaminen on tullu maksamaan, syyskuusta lähtien jo yli 1500 euroa! Lääkärikulut ja lääkkeet sekä verikokeet pitäis saada vakuutusyhtiön piikkiin mut pelkkiin lisäravinteisiin on menny yli 600 euroa...et melko halpaa on tää sairastaminen. Onneks vihdoin tajusin alkaa tilaamaan pillerini iherbistä kun sieltä ne saa puolta halvemmalla. Vähän jännittää vakuutusyhtiön suhtautuminen tähän, sellaistakin juttua on tullu vastaan et osa vakuutusyhtiöistä on heittäytynyt hankalaks korvauksien kanssa. Mut katotaan kuin käy, mun vakuutusyhtiöstä kokemukset on toistaseks ollu positiivisia ja ihmiset on saaneet rahansa takasin.

Lääkäri määräs myös lisää verikokeita, nyt on otettu jo kaikki loput rauta-arvot ja d-vitamiiniarvot, ens viikolla saadaan tulokset. Toivon melkein et ne olis huonot, koska esim. matalilla rauta-arvoilla ja kilpparin vajaatoiminnalla on paljon samoja oireita ja lisäraudalla voisin siis saada vähän oloa kohenemaan. Lisäks meen ens viikolla vielä gastropaneeliin mistä saadaan myös tietoa vatsan kunnosta.

Kävin tiistaina töissä viemässä sairaslomatodistuksen ja moikkaamassa työkavereita ja vähän haikee fiilis tuli, kun tajusin etten ehkä mee sinne pitkään aikaan. Vuorotteluvapaa varmistuu ens viikon aikana. Välillä en voi edes uskoa et tästä tuli tällanen soppa ja et se oon oikeesti mä jolle tää tapahtuu, kun yleensä näitä juttuja lukee lehdistä. Eilen palautin itteni taas maan pinnalle tän olotilan suhteen kun jossain mielenhäiriössä ajattelin et meen käymään salilla. Kun oon nyt ajatellu et pakko tehä sellasia asioita mistä tulee hyvä fiilis, etten ainakaan ala masentumaan tähän oloon ja treenistä on aina tullu hyvä olo. No, nyt sitten tuli sekin päivä vastaan et vaikutus oliki päinvastainen...Vaikka tein tosi kevyesti ja omaa oloa kuunnellen, mille olin saanu lääkäriltäkin luvan, niin silti sain sen luokan vapinat ja tärinät aikaan et kolme tuntia piti kerätä voimia kauppareissua varten ja senki jälkeen loppuilta meni sohvan pohjalla. Et uskottava se nyt on et salireissut saa unohtaa hetkeks...Kattelin jo eläkeläisten vesijumppa-aikatauluja, ehkä ne olis mulle sopivampia tällä hetkellä :) Kun jotain on pystyttävä tekemään, muuten lähtee järki!! Onneks voin kävellä kuitenkin ja huomenna meen joogaan. Sitäkin yritin alkusyksystä mut se ei sillon onnistunu kun se tunti oli keskellä päivää ja se tunti meni siihen et yritin pysyä hereillä kun nukahtelin koko ajan, mut tää on iltatunti niin jospa tää yritys onnistuis.

Et tällasta tälla kertaa, kuullaan taas! :)

torstai 2. tammikuuta 2014

Paistaa se aurinko risukasaanki!

Uus vuos oli ja meni, meidän perheessä se meni vähän eri lailla kun normaalisti, mä makasin sohvalla ja muut kävi kattomassa ilotulitukset ja paukutteli naapureiden kanssa vielä omiakin. Olin ajatellut et lähtisin mukaan mut en vaan jaksanu. No, tällä kertaa näin, jospa ens vuonna olis vähän hilpeempi meininki....

Tänään oli siis jännät paikat kun menin eka kertaa omalle lääkärille työterveyshuoltoon. En taas yhtään tienny et mitä olis vastassa ja menin lievästi kauhunsekasin tuntein...Pelkäsin niin et vastassa olis sellanen lääkäri joka olis sitä mieltä et ei mua mikään vaivaa ja töihin siitä vaan, koska mä en missään nimessä oo työkykyinen tällä hetkellä. Menin siis lääkäriin ja niinku aina aikasemminkin, aloin selittää asiaani alusta alkaen ja annoin labratulokseni luettavaks plus lausunnon kilpparilääkäriltäni epätyypillisestä kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja hoidosta. Sitten seuraski varsinainen ihme...Tää ihana, nuori naislääkäri sanoikin, et joo, hän on lukenut lääkärilehdestä tästä rt3-dominanssista ja et onhan se kiistelty aihe mut mikä tärkeintä, kuunteli ja uskoi mitä mä sanoin omasta olostani! Meinasin pudota tuolilta! Selkeesti hän oli mun puolella ja mun stressikäyrä tipahti samantien :) Sanoi myös et tosi hyvä et oon jäämässä vuorotteluvapaalle koska en ikinä sais niin pitkää sairaslomaa kuin tarvisin koska Kela ei suostuis maksamaan sairaspäivärahaa sairaudesta jota "ei oo olemassakaan". Toivon siis et voin jäädä vuorotteluvapaalle maaliskuun alusta, ja oon ajatellu et mulla on nyt kaks kuukautta aikaa saada olo kohenemaan sen verran et jaksan olla muksujen kans iltapäivät, ne on siis mun vuorottelun ajan puolpäiväläisiä tarhassa ja eskarissa, saadaa hiukan kompensoitua tulonmenetyksiä hoitomaksujen pienentämisellä. Lääkäri ymmärsi tänki pointin ja ette usko, kirjotti sairaslomaa helmikuun loppuun asti! Siis et jos kaikki menee putkeen, jään suoraan sairaslomalta vuorotteluvapaalle...en voi uskoa. Olin vähän stressannu sitä, et jos joudun menee takas töihin altistumaan homeelle lisää et mitä se tekee mun paranemiselle?? Mut näyttää siltä et sitäkään ei tarvi nyt miettiä...Tänään tuntuu et perhana, kaikki selviää! On tässä mielenkiintoinen reissu edessä TYKSiin kunhan kutsu käy, lääkäri laittoi lähetteen endokrinologille, vähän niinku sen takia et saadaan mielipide sieltäkin puolelta. Siitä tulee mielenkiintoinen reissu, vähän on sellaista ollu ilmassa et suurin osa endoista on "ärrä"potilaiden pahimpia vihollisia...just niitä, jotka eniten leimaa tätä sairastavat masentuneiks ja luulotautisiks. En ymmärrä miks ja se mua just kiinnostaa ja aion ottaa siitä selvää, ja kerron kyllä sen sitte teillekin kun se selviää :) Ja aion varmasti raportoida siitä reissusta tänne muutenkin. Se on kyllä mielenkiintoista et miten lääkäreillä voi olla niin isoja näkemyseroja? Vai onko ne ne lääkäreiden egot ku tässä tappelee? Et miten suurin osa voi olla sitä mieltä et jos ei vajaatoiminta tyroksiinilla parane niin ei mitään vajaatoimintaa sitten ookaan, vaan potilas onkin mielialalääkityksen tarpeessa kun koko ajan tulee ilmi enemmän tapauksia joissa tyroksiini on saanu aikaan pelkkää haittaa ja vastaavasti t3-monoterapialla hoidetut on tulleet kuntoon. Mut kyllä mä uskon et tähän herätään vielä kunhan tästä vaan tiedetään ja sen takia mäkin tässä kirjotan :)

Sain eka postauksen jälkeen oikeen tsemppien ryöpyn, kiitoskiitos niistä! Mietin kyllä et onko ihan järkevää alkaa kirjottaa julkista blogia näin henkilökohtasesta asiasta mut ei tässä nyt muutakaan voi, toivon vaan et tästä on jotain hyötyä. Mut sen eka postauksen jälkeen  moni sanoi et itte tai joku tuttu on syönyt vuosia tyroksiinia ja oireita on edelleen kamalasti, ja alkanu miettimään et voisko olla kyse tästä. Jos ykskin ihminen tän blogin avulla saa apua niin sillon tää ei oo turhaa :) Oon sanonu kaikille ja sanon nytki et jos päätätte lähtee selvittää omaa tilannetta tarkemmin niin varautukaa taisteluun tuulimyllyjä vastaan koska sitä se useimmiten on. Mut onneks, onneks on noita mahtavia poikkeuksia niinku tänään huomasin! Ja aika usein ne näyttäis olevan nuoria lääkäreitä jotka uskaltaa ajatella, et ehkä kaikki ei ookaan aina sitä miltä tulokset näyttää. Sain myös paljon palautetta positiivisesta asenteesta ja sen tärkeydestä... Se oli mulle ihan tietoinen valinta silloin kun syksyllä tajusin et tästä taitaakin tulla aika iso juttu ja taistelu. Ja kova paikka se oli, mä oon aina ollu terve ja pitäny terveyttä itsestäänselvyytenä niin kyllä sillon piti miettiä et minkä suhtautumistavan mä tähän nyt otan...et jäänkö tän kaiken paskan alle ja "alan sairaaks" ja surkuttelen kohtaloani vai yritänkö jatkaa elämää mahdollisuuksien mukaan tästä huolimatta ja pitää positiivista virettä päällä. Mulle se tarkottaa sitä, et kaikesta huolimatta yritän löytää asioista hyvät puolet ja nähä elämäni niin, et moni asia kuitenki on tosi hyvin. Tosi vaikeeta se on välillä, ja välillä tulee sellasia hetkellisiä romahduksia...niinku viime viikolla kun yritin mennä salille mut piti lähteä kesken pois kun tajusin et en mä nyt enää pysty edes muutaman kilon painoa heiluttamaan kun voimat on niin loppu ja meinasin oksentaa. Tai kun yks aamu, kun oltiin muksujen kans mettässä ja Roope pyys syliin enkä jaksanu kantaa sitä muutamaa askelta pidempään. Mut muistutan ittelleni et tää on väliaikasta vaan, kyllä se päivä tulee taas kun oon taas kunnossa ja voimissani.

Törmäsin Pequ Niemisen blogikirjotukseen Hidasta Elämää-sivustolla, jossa se kirjottaa tutkimuksesta jossa haastateltiin kokeneita syöpälääkäreitä ja niiltä oli kysytty et missä vaiheessa ne on aavistanu et selviytyykö joku potilas vai ei. Suurin osa lääkäreistä oli kertonu sen liittyvän siihen hetkeen, jolloin potilas luopuu toivosta. Et kun ihminen mielen tasolla luovuttaa, sillon vointi heikkenee ja keho alkaa sammuttelemaan valoja. Ja tajusin, et tota mä oon alitajuisesti miettiny et niin kauan ku mä ite uskon et tästä selvitään niin varmana kans selviän :) Et kyllä mä luulen et se on tää asenne mikä mut tästä sopasta pelastaa, koska vaikka oon fyysisesti huonommassa kunnossa ku ikinä niin henkisesti kaikki on ihan saamarin hyvin ja sitä on monen vaikee käsittää. Mä en vaan nyt suostu olemaan sairas, sinnittelen kiinni normaalissa elämässä kiinni niin hyvin ku pystyn, meen nyt vähän hitaammalla tahdilla ku aikasemmin :) Ja niinku sanoin, tosi, tosi moni asia on hyvin, on katto pään päällä ja kaks tervettä lasta ja toi mieski on pysyny vielä mukana vaikka nää mielialanvaihtelut on välillä aikamoisia :)

Näihin sanoihin ja tunnelmiin...